Luin raskauden alussa monista blogeista juttua neuvolan järjestämistä perhevalmennuksista. Kaikista välittyi sama viesti: kiusallista, turhaa ja todella vaivaannuttavaa. Näiden tekstien perusteella olinkin jo tehnyt päätöksen jonka julistin miehelle. Me ei sitten sinne perhevalmennukseen mennä.
Muutama neuvolakäynti sitten puheeksi tulikin nämä valmennukset. Terveydenhoitaja kysyi halutaanko me osallistua. Hän kertoi, että ensimmäisellä kerralla aiheena olisi synnytys ja toisella imetys ja lapsivuodeaika. Näistä ensimmäinen ei kuulemma olisi niin tärkeä, mutta toisesta voisi olla paljon apua. Kumpaankin oli silti pakko osallistua jos ilmoittautuisi mukaan. Jotenkin siinä tilanteessa en kehdannut kieltäytyäkkään valmennuksista ja niin meidän nimemme kirjattiin osallistujien listaan. Koko kotimatkan tuskastelin miehelle, että mihin tuli luvattua.
Kaksi viikkoa sitten torstaina olikin jo perhevalmennuksen ensimmäinen osa eli synnytysvalmennus. Jännitin koko päivän mitä tulevan pitää. Olin ihan varma, että luvassa on kiusallisia hetkiä joissa harjoitellaan kaikki yhdessä mahdollisia kivunlievitys keinoja ja kerrotaan omista toiveista ja niin edelleen.
Paikalla oli meidän lisäksemme noin kahdeksan muuta paria ja kolme neuvolan tätiä. Istuttiin kaikki ison pöydän ääreen ja jotenkin jännitys katosi heti alkuunsa. Puolitoista tuntia istuttiin vaan ja kuunneltiin juttuja synnytyksestä sekä vinkkejä mitä ottaa mukaan ja miten kotona voi helpottaa oloa kun supistukset alkaa.
Ei siis yhtään hetkeä jolloin olisi tarvinnut jännittää tai nolostella. Itse en koe ensimmäisellä kerralla oppineeni varsinaisesti mitään uutta. Miehelle illasta saattoikin olla enemmän hyötyä.
Viime viikolla oli sitten valmennuksen toinen kerta jossa käsiteltiin imetystä sekä lapsivuodeaikaa. Heti alussa miehet kokoontuivat toiseen huoneeseen jossa heille vauva-arjesta ja isyydestä jutteli tuore isä. Sillä välillä me tulevat äidit katsottiin imetysvideo. Video itsessään oli aika naurettava. Varmaan 10-vuotta vanha ja aika teennäinen. Siitä sai kyllä silti paljon sellaista tietoa imetyksestä joka olikin askarruttanut mieltä. Videon jälkeen terkat kertoivat vielä omia vinkkejään ja sen jälkeen kätilö kertoi millaista on sairaalassa kun lapsi on syntynyt.
Kuten meidän oma neukku täti totesi oli jälkimmäinen kerta hyödyllisempi. Enään ei kaduta, että mentiin mukaan vaikka mitään kauheita ahaa-elämyksiä ei kumpikaan saanut. Ja vaikka etukäteen pelkäsin mahdollisia ryhmätehtäviä olisi ehkä sittenkin kiva jos sellaisia olisi ollut. Nyt muihin pariskuntiin ei tullut tutustuttua yhtään. Vertaistuki olisikin ollut parasta tässä vaiheessa.
Tekstistä tuli hieman sekava, mutta halusin, että netistä löytyisi edes yksi kokemus jossa perhevalmennuksessa ei ole tarvinnut hävetä, nolostua tai tuntea myötähäpeää. Paitsi ehkä omaa miestä kohtaan joka meinaa nukahtaa tuoliin rankan työpäivän jälkeen;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti