Olin koko viikon kuin persiiseen ammuttu karhu eikä mikään kiinnostanut. Kotona ärsytti tekemättömät kotityöt, väsymys ja mies. Eritoten se mies.
Töissä ärsytti työkaverit, asiakkaat ja se, että joka paikkaan sattui kokoajan. Jouduin kassahommien sijaan olemaan paljon hyllyvälissä, mikä oli tämän vatsan kanssa jokseenkin rasittavaa. Yritä siinä nyt konttia maassa ja suoria alahyllyjen säilyketölkkejä kauniiseen riviin, kun vatsa ottaa kokoajan kiinni ja alaselkä huutaa hoosiannaa.
Lauantaina olin jo niin kipeä ja väsynyt, että pillahdin pesuaine välikköä siistiessäni pieneen itkuun. Onneksi pystyin naamioimaan itkun hajusteyliherkkyydeksi pomon paukahtaessa paikalle.
Iltaisin kotiin päästessäni jalat olivat kuin kaksi tukkipuuta ja pää täynnä sahanpurua. Vatsaa koski ja kävely oli kuin 90-vuotiaalla eläkeläisrouvalla.
Jotain iloa viikossa sentään oli, kun pikkuisen potkut alkoivat tuntua entistä selvemmin. Ihanaa tuntea pienet tömäykset vatsassa vaikka vähän oudolta se kieltämättä tuntuu.
Tänä aamuna päätin aloittaa viikon hyvillä mielin ja hemmottelin itseäni kasvonaamiolla ja herkkuaamiaisella. Aamulenkilläkin askel tuntui vähän kevyemmältä kun aurinko paistoi.
Peilin edessä pyöristynyttä vauvamasua peilaillessa (ja peili selfieitä ottaessani) päätin, että tästä tulee kyllä hyvä viikko!
Kaisa & isopieni möykkynen 24+1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti